22 May 2013

Tyttömäinen olo





Miss Pashley uusin ajokkini saapui eilen talliin Lilla-Gubbenin kaveriksi. Koristelin neidin pajukorin  Amsterdamista hankituilla kukkakoristeilla. Tuli niin tyttömäinen olo, kun eilen kurvailin ensimmäistä kertaa kauniissa kesäillassa . Hymy oli korvissa. Pitkäaikainen haaveeni mummopyörästä on toteutunut.

Kauniita kesäpäiviä ja fillari piknik -retkiä odotellessa on hyvä painaa sadepäivänä duunia.

Iloa arjen keskelle!

17 May 2013

Tunnelmasta toiseen

 

Vähän yli viikko sitten päättyi, juhlavasti, kahden lukukauden mittainen opiskelujakso Hyvinkään taidekoulun valokuvauslinjalla. Kippisteltiin kuoharilla valokuvanäyttelymme avajaisissa. Ihan mukavalta tuntui myös saada opiskeluista todistus käteen. Nyt on sitten aika alkaa toteuttamaan ja treenailemaan kaikkea mitä vuoden aikana on muistiin jäänyt.

Avajaisten jälkeisenä aamuna lentokoneen nokka oli kohden Amsterdamia.



Siihen reissuun palaan, kun saan kameran kuvat purettua koneelle. Hyviä hetkiä ja mieleenpainuvia kokemuksia jäi käteen.

Waterlooplein:in torilta löysin itselleni ja ystävälleni muistoksi kamera-korut yhteisistä opiskeluajoista.



Tunnelmasta toiseen, juhlaa, loman jälkeen paluu arkeen ja nyt kohden viikonloppua! Ei elämää tylsäksi voi kutsua. Kaikkee tapahtuu, kun pistää tapahtumaan.

Ihanaa viikkistä!


8 May 2013

Explore, experience & enjoy!



 I have now an opportunity to escape from everyday life. I will forget hectic schedules and switch off.

Explore, experience and enjoy the life wherever you are.

We'll meet again here  :)


5 May 2013

SoMia Living mainontaa



Paikallisesta lehdestä, Tuusulanjärven Viikkouutisista, löytyy tänä viikonloppuna kuvan mainos. Kolme kuvaa neljästä on mun kameran muistikortilta. Erityisen iloinen olen puuhevonen- ja kynttilänjalka-kuvista. Kuvasin ne luonnonvalossa, ikkunan vieressä, pilvisenä päivänä. Valo jakaantuu tasaisen kauniisti koko kuva-alalle. Niitä kuvia ei tarvinnut käsitellä ollenkaan.

Kauniita huiveja olisi voinut valaista salamalla. Tajusin sen vasta kun latasin kuvat koneelle (kameran ruudulta ei näe totuutta). No, eihän niitä asioita huomaa ja välttämättä osaa edes muut katsoa sillä silmällä. Itselle on vaan kehittynyt viime aikoina kovin kriittinen silmä valokuvien suhteen (varsinkin omien otosten). Kaikkea ei voi pelastaa edes kuvankäsittelyllä. Varsinkaan silloin, jos alkuperäistä kuvaa ei löydy RAW-tiedostona.

Kauniita tuotteita on ihanaa kuvailla ja Hyrylän putiikissa on kiva vierailla. Sieltä löytyy kevään juhlijoille myös lahjakortteja lahjaksi :)


3 May 2013

Happy Birthday Precious!

Mimmi's first summer -99

Mimmi, the precious one turns 14 today!

So happy that she is still doing well. Tonight we are going to celebrate her special day spending time on a football field as she enjoys ball games. Afterwards she is going to enjoy liver casserole cake with sausage candles. Yummy!

Happy Birthday Precious!



2 May 2013

Aloha, haere tatou e arearea?


 Cuatro semanas! And I will be again in Spain at the Screamin' Rockabilly festivals. It's my 5th year on the row there. What a great way to start a summer :) This year I'm planning to participate to a Tahitian and Hawaiian dance workshops with the Te Ori Tiare dancers. We will learn a fun and stylish hawaiian 50's choreographie. Workshops also include studies of tahitian Ote’a performance with drums.
 
I had a peek from the youtube of  a Tahitian dancing and it looks like fun! And the workshop is on my birthday. Double FUN! Can't wait.
 
 

Have a happy week (what's left of it). Below a photo I took at the Calella beach last year. For more Click!


Aloha, haere tatou e arearea? (would you like to dance with me)

28 Apr 2013

Oiva, pöytä ja Kaj Franck


Sunnuntai aamu ja digiboksin kovalevy surraa. Kello kuuden aamuherätykset karvaisen eläkeläisen toimesta tuovat pyhäpäiviin extratunteja. Aikaa, istua unenpöpperöisenä sohvalla, katsella telkkua (tyhjentää kovalevyä) ja heräillä pikkuhiljaa päivään.

Tänään boxista löytyi mainio dokkari suomalaisesta muotoilulegendasta Kaj Franck:sta nimeltään: Oiva, pöytä ja Kaj Franck.

Ohjelmassa Oiva muistelee menneitä työpöydän ääressä, jonka ympärillä he Kaj:n kanssa aikoinaan työskentelivät yhdessä. Leppoisaa tarinointia, vanhoja filminpätkiä mm. Kaj:n kaitafilmille kuvaamia reissuja maailmalla ja hienoa ajankuvaa menneiltä päiviltä.

Dokkari on nähtävissä Areenassa vielä seuraavat 20:ntä päivää http://areena.yle.fi/tv/1751689
ja YLE TV1:stä se tulee suorana 9.5.13 klo 15:55.



26 Apr 2013

Homma etenee



Mimmi ihastelee koulun oppilaan taideteosta

Eilen nappasin koululle mukaan karvaisen perheenjäsenen Mimmin, joka on tässä blogissa poseerannut myös aiemmin. Hänellä tulee 3.5.13 14-vuotta täyteen ja tiedossa on maksalaatikko nakkibileet (maksalaatikko kumotaan lautaselle ja päälle laitetaan nakkeja kynttilöiksi).

Meno on vielä päivästä riippuen Mimmillä pirteää. Lonkissa on kulumia ja se hidastaa tahtia. Tärkeintä hänelle on kuitenkin päästä mukaan ja olla lähellä. Koulussa hän saikin rapsutuksia ja huomiota osakseen, varsinkin opelta, jolla oli koiran nameja mukanaan.

 

Näyttelykuvat on nyt tulostettu ja kehyksissä odottamassa tummempia paspiksia. Hankimme koulukamujen kanssa kehykset Ikeasta ja veikkaan, että tuon vaalean standardipaspiksen vaihdolla alkaa kuvakin "kukoistamaan" eri tavalla. Homma etenee ja kiihtyy kohden loppua.

Näissä tunnelmissa viikonlopun viettoon, johon kuuluu ainakin lauantaina kuvausta.

Hyvää viikkistä!



25 Apr 2013

Tulostelua




Kuvassa putkahtaa elämäni enismmäinen näyttelykuva ulos koulun printteristä. Hetki oli itselleni ainutlaatuinen, joten se piti ottaa talteen kännykkäkameran ruudulle.

Tänään on tiedossa lisää tulostelua. Illaksi koululle ja voihan siellä signeerausta vähän treenailla ennen kuvien kehystämistä.

Aurinkoista viikonlopun odottelua (Täällä Hesassa paistaa tänään aurinko).



24 Apr 2013

Kevätnäyttely Hyvinkäällä

 


Tervetuloa piipahtamaan Hyvinkään Taidekoulun Valokuvauslinjan kevätnäyttelyyn ajalla 9.-19.5.13.  Olen paikan päällä 14.5.13 klo 17.30-19 näyttelyä valvomassa mikäli haluat tulla moikkaamaan.

Kippis keväälle ja valmisteilla olevalle näyttelylle!

23 Apr 2013

Mobile upload #10



Lounastauolla räpsäsin ohimennen kuvan, josta sain virtaa kuluvaan työviikkoon. Paluu sorvin ääreen loman jälkeen on takkuillut.

Tämän päivän kohokohta oli ystävän kanssa vietetty lounastauko ja pieni höpötyshetki paikallan olleen ammattilaisvalokuvaajan kanssa. Maailma näyttää taas valoisammalta paikalta.

20 Apr 2013

Olostelua

Talviloma on huipentunut leppoisaan ja aurinkoiseen viikonloppuun Lappohjassa.

Tänään on nautittu kevään ensimmäiset kaffet Tammisaaren torin laidalla ja kierrelty paikallisia kirppiksiä sekä ulkoiltu meren rannalla karvaisten kaverien kanssa.

Kohta syttyy takkaan tuli ja ajattelin illan päätteeksi tuijotella hetken tuleen.

Mieli on hyvä ja kiitollinen kaikista lomalla eteen tulleista hetkistä, ihmisistä ja asioista.

Kiitos siullekkin, että piipahtelet blogissani :)



Tammisaaren kirpparilta löytyi kiva lankataulu


Silta saareen


19 Apr 2013

Mis matching socks

Being happy doesn't mean that everything is perfect. It means that you've decided to look beyond the imperfections.

Happy weekend to you!

18 Apr 2013

Ukulele soi!


Pieni punainen ukuleleni löytyi Tammisaaresta muutama vuosi sitten. Olen oppinut soittamaan sillä muutaman soinnun. Hommaan menee yleensä mulla niin, että ensin tulee innostus ja sitten lannistus. En jaksa keskittyä musiikin opiskeluun, kun elämässä tapahtuu paljon mielenkiintoisia juttuja. Tällä hetkellä pyrin keskittymään valokuvauksen mystiseen maailmaan. Asia kerrallaan, niin opin paremmin.

Ajattelin kuitenkin tallentaa tulevana lauantaina 20.4 digiboksiin Teeman ohjelman: Ukulele!

Esittelyteksti YLE:n sivuilta: Ukulele on pieni soitin, joka tekee suurta comebackia maailmalla. Ukulele-illassa nähdään soittimen jännittävää historiaa ja uutta tulemista käsittelevä dokumentti, tapaillaan Ohukaisen ja Paksukaisen kanssa Honolulu Babya ja hullaannutaan lopuksi huikean The Ukulele Orchestra of Great Britainin konsertissa. Anarkiaa ukulelessa!


Kuulostaa inspiroivalta ohjelmistolta. Ehkäpä tulevalla Amsterdamin reissulla tulee piipahdettua Uke Boutique:ssa kuvailemassa soittimia.Viime keväänä pääsin kurkkimaan kaupan sisään vain ikkunoista, kun en ollut tutustunut aukioloaikoihin ajoissa.



Ihanaa loppuviikkoa toivottaa onnellinen lomalainen :)



15 Apr 2013

Etniset leuhuttimet





Tälläiset kivat etniset leuhuttimet löytyi paikalliselta kirpparilta.Tuumailin ne nähdessäni, että voisin käyttää niitä kuvausrekvisiittana tarvittaessa. Ihan ensimmäiseksi ne kuitenkn päätyvät kotiseinää koristamaan.

Jäin miettimään koristusten alkuperää ja "oikeaa nimeä". Hintalapusta ei löytynyt tarkempaa infoa näille leuhuttimille, joten jään odottelemaan jos vaikka tätä kautta tupsahtaa kommentit-osioon apuja.

Kiitos etukäteen :)




14 Apr 2013

Kuvaustunnelmia


Koulun valokuvanäyttelyn avajaiset lähestyvät ja jännitys tiivistyy. Koskaan aiemmin en ole kehystänyt kuviani suurelle joukolle nähtäväksi.  Mahanpohjassa lentelee jo perhosia.

En vielä viime syksynä koulun alkaessa osannut ajatella mikä on mun näköinen kuvastyyli. En ollut osannut edes ajatella koko asiaa tarkemmin, sillä en ymmärtänyt valaisusta niin paljon kuin tänä päivänä. Nyt "kädenjälki kuvissa" (niissä jotka olen etukäteen suunnitellut) alkaa pikkuhiljaa näkymään ja olen siitä kovin iloinen. Kameran tekniikan kanssa pulaaminen, valaistukset ja lavastukset vievät vielä toki aikaa. Mutta hidasteet eivät ole onneksi esteitä, vaikka kaikki ei mene aina kuvatessa niinkuin elokuvissa. Lopputulokset ovat ihan riittävän hyviä. Rutiini tulee sitten ajan kanssa.

Olen onnekas, sillä lähipiirissäni on upeita kuvauksellisia naisia, jotka ovat mielellään lähteneet projekteihini malliksi. Viime lauantaina tein yhteistyötä ihanan naisen kanssa, joka on kuvaus-stylistinä ihan huippu ja mallina upea, ammattimainen. Hän osaa mukautua monenmoiseen rooliin ja osaa ohjata itsensä asentoihin automaattisesti. Kiitos tätäkin kautta hänelle sinne ruudun toiselle puolelle.

Syyläri Sylvi


Roju enkeli

Otokset yllä ovat kuvauksista kännykameralla napattuja. Varsinaiset näyttelyvalokuvat odottavat vielä muistitikulla tulostamisvuoroaan ja näyttelyn avajaispäivää.

Sitä ennen on pienen tauon paikka. Ei kuvaamisesta, mutta työmaalta ja tietokoneesta.

Hyvää viikkoa siulle ja kiva, kun kävit kylässä :)

10 Apr 2013

Inspiration till dit hem!




Ostan nykyään harvoin lehtiä kotiin, koska en ehdi niitä lukemaan. Eilen tapahtui kuitenkin poikkeus, kun silmiin osui rautatieasemalla Retro-lehti, joka on osa ruotsalaista Hus & Hem -lehtiperhettä. Värikäs ulkoasu ja mielenkiintoinen sisältö houkutti sen hankkimaan.

Työmatka hujahti tavallista nopeammin lehden parissa ja tänään on tehnyt mieli puhua ruotsia koko päivän. Hassua, miten lukemisen välityksellä päähän jää tuollainen tarve. No, ei se ole paha ongelma ollenkaan. Harmi vaan, ettei sanavarasto tällä hetkellä riitä kovin pitkälle keskusteluihin saakka. Ruotsin kielen lukemisen ja kuullun ymmärtäminen sujuu paremmin.

Herkullisen värikkäitä juttuja ja parhaita osoitteita retro- sekä vintagetavaroiden liikkeisiin löytyi tästä irtonumerosta. Pistän sen jemmaan. Eihän sitä koskaan tiedä milloin tulee suunnattua ruotsiin autolomalle.


Hoppas ni alla har en bra vecka!

8 Apr 2013

Erikoiskirjakauppa



Kustom Kulture avaa uuden kulttuurikaupan Helsingin Vallilaan. Osoitteessa Keiteleentie 12 tulee myymälän lisäksi toimimaan Primerin toimitus ja Platun pinstriping-työhuone.

Kirjakaupan puolella aihepiireinä tutut kustom kulture - hot rod - kustom - motorcycles - pin up - burlesque - lowbrow art - pinstriping - tattoo jne. Lehdet, kirjat ja dvd-filmit. 1Shot pinstriping-maalit ja laaja valikoima siveltimiä.

Kaupan seinillä vaihtuvia näyttelyitä koti- ja ukomaisilta hot rod/kustom kulture-taiteilijoilta. Uniikkeja lahjoja häihin, synttäreille tai vaikka tupareihin!

Avajaiset lauantaina 13.4. klo 10-16
Liike avoinna ti-pe 10-18 ja la 10-16
Tutustumisen arvoinen erikoiskirjakauppa kustom kulttuuri -harrastajille!

5 Apr 2013

Moderni emäntä




Viime sunnuntaina treenailin kuvausta ja valaisemista. Toistaiseksi sessioista on julkaistu vain tämä yksi otos, jossa upea PinUp-Lady Suza La Rubini poseeraa. Suurkiitos hänelle loistavasta yhteistyöstä. Päivästä jäi kivoja muistoja.

Järjestämme opiskelukavereideni kanssa yhteisen valokuvanäyttelyn toukokuussa Hyvinkäällä, johon tulee lisää otoksiani. Infoilen näyttelystä ja sen ajankohdasta täällä myöhemmin.

Aurinkoista viikonloppua!

4 Apr 2013

I see YELLOW!




Lankalautantaina nokka oli kohden Lahden seutua ja Villähteen Kylähullu-putiikkia. Ihana kampaajani oli paikkaa minulle suositellut ja pitikien pyhien aikana se tuntui hyvältä retkikohteelta.

Putiikki on pullollaan mielenkiintoisia vanhoja tavaroita ja niitä ihmetellessä sai mieleen myös palautumaan ihania muistoja lapsuudesta. Mummolan tavaroita ja oman lapsuuden ajan leluja singahteli näkökenttään Kylähullun kätköistä.

Olisihan sieltä voinut haalia mukaan vaikka mitä. Olin kuitenkin järkevä ja valitsin vain kolme mielestäni kivointa ja budjettiini sopivaa tavaraa. Yksi niistä on tuo kuvassa oleva 60-luvun nahkalaukku. Olen nyt niin keltaiseen väriin killillään, että laukku tarttui välittömästi käteeni kun sen siellä kaupassa kohtasin. Hintakin oli sopiva, 25€.

Päivästä jäi mieleen hyvä kierrätysostos ja kiva retkipäivä seuralaisen kanssa sekä iloinen mieli. Tälläisiä suunnittelemattomia ex-tempore tapahtumia lisää elämään.

Iloa, valoa ja hyvää mieltä!



27 Mar 2013

Weird antiques



Eriskummallisten ja ihastuttavien tavaroiden löytöpaikka Weird Antiques on saanut uuden kodin. Avajaiset ovat tulevana perjantaina. Tuolla pitää piipahtaa jossain vaiheessa kevättä ihmettelemässä. Suosittelen siullekkin retkikohteeksi.

Ps. He tarjoavat myös lavastus-ja sisustuspalvelua tarvitseville.

26 Mar 2013

Heippa talviaika!


Viime viikonloppuna toivotin kevään tervetulleeksi kotiin. Poistin ulko-ovesta talviajan koristeen, jääprinsessan.

Heippa talviaika, nähdään taas!

Ja tilalle astui keväthässäkkä. Kuvastanee "Villekullan" elämää. Koristus on lahja ja se tekee siitä rakkaan. Miusta se kuvaa hyvin reipasta elämää, rönsyilevyyttä ja toivoa (vihreä väri). Sitä on aina. Sanotaan, että niin kauan kun on toivoa, on elämää. Tulihan se aurinko taas takaisin matkoiltaan tänne pohjolaan. Mahtavaa!


Tervetuloa kesäaika!


Aurinkoisia kevätpäiviä!

18 Mar 2013

Irtiotto työpöydästä


Namaste!

Tässä tälläinen pieni vinkki, jolla pääsee hyvin hetkeksi irti omasta
työpöydästä ja kiireisestä olotilasta.

Laita luurit päähän (jos sellaiset työpaikalta löytyy) ja klikkaa alla olevaan Youtube-video pyörimään.

Sulje silmät ja kuuntele.



Hyvin toimii ainakin meikäläisellä tämä hiljentymiskeino arjessa.

Hetken aikaa pääsee omaan maailmaan ja mieli rentoutuu.

Kannattaa kokeilla ja lisää hyviä meditaatiovinkkejä löytyy varmasti tulevilta Zen-Expo -messuilta, mikäli sellaisia kaipaa elämään. Messut ovat Kaapelitehtaalla, Helsingissä 6.-7.4.2013 ja siellä on informaatiota tarjolla mm. seuraavista aihealueista: jooga, meditaatio, itämainen lääketiede,
itsehoito, kasvisruoka, ekologia. Kuullostaa ihan mun jutulta. Pitänee mennä tutustumaan paikan päälle.

Voi hyvin!

17 Mar 2013

Alakulttuuria ruudussa


TV:n katselu on meikäläisen elämässä ollut viimeisen vuoden aikana harvinaista herkkua. Melkein kaikki mua kiinnostavat ohjelmat menevät kovalevylle ja niitä sitten katson sieltä, kun ehdin. Yleensä sunnuntai aamuisin.

Viime päivien kanavamainos -puffeista olen bongannut pari uutta mielenkiintoiselta vaikuttavaa sarjaa. Toinen niistä on minidokkari -sarja: Kiehtova maailma: Amerikan valtatie 66. Se alkaa tiistaina 19.3.13 YLE TV 1:llä klo 19.

Tässä pieni esittelyteksti ohjelmasta YLE:n sivuilta: Skottinäyttelijä Billy Connelly ajaa dokumenttisarjassa Amerikan valtatie 66 (Billy Connolly: Route 66) historiallisen Route 66 -reitin jäljillä moottoripyörällä Chicagosta Kaliforniaan. Reitti liittyy olennaisesti amerikkalaiseen populaarikulttuuriin ja unelmaan, mutta mistä syystä, ja mikä innoitti Billyä lähtemään tälle matkalle?

Olen pariin otteeseen pörräillyt (autolla) vanhalla Route 66:llä amerikan matkoilla ja sinne sydän halajaa vielä uudestaan. Ehkäpä ensi kerralla jonkun pätkän 66:sta voisi kokea  harrikan sarvista kiinni pitäen. Tämä ohjelma on nähtävä ja imuroitava siitä mieleen hyvät matkohde vinkit.

Toinen alakulttuuri ohjelma on reality-sarja,  Tatuointistudio HelsINK, joka alkaa huhtikuussa kahdeksas päivä TV 5:lla. Mukana sarjjassa on viisi tatuoijaa, joiden arkipäivää seurataan Helsingin Katajanokan HelsINK-liikkeessä. Ainoana naistatuoijana mukana on Sini Tarkkinen, joka on mukana Pin Up-yrityksessä, joka tarjoaa mm. mallikurssi -palveluja. Yhdessä viikossa saa valmiudet toimia Pin Up -mallina ja matkaan saa vielä oman portfoliokansion kuvineen. Toki lyhyempiäkin stailauskursseja löytyy heidän valikoimista. Hieno idea vaikkapa polttari-jai synttärikekkereiden järkkääjille.

Inspiroivia ohjelmia tulossa, ainakin niille persoonille jotka tämän tyyppistä elämäntapaa ihannoivat tai sitä elävät.

Joku viisas ihminen on sanonut älä unelmoi elämääsi vaan elä unelmaasi. Se on sellainen ajatus, jonka mukaan on hyvä elää. Arkeakin.

She turned her can'ts into cans
And her dreams into plans.

Ei niiden unelmien tarvitse aina olla mitään megaisoja; tyyliin tahdon lottovoiton. Vaan pieniä asioita, jotka sitten laittaa toteutumaan. Yksi oma unelmani toteutuu toukokuussa Amsterdamin Salon Serpent -tatuointiliikkeessä. Ei mikään mahdoton juttu toteuttaa, kun on tehnyt asian mahdolliseksi omilla valinnoilla. Sitä unelmaa kohden, päivä kerrallaan.

Hienoa viikkoa kaikille täällä piipahtajille!







15 Mar 2013

Kinky Boots!



Tämän viikon olen kuunnellut töiden lomassa BBC radio 2:sta. Tykkään brittien iloisesta ulosannista ja tyylistä kohdella kanssaihmisiä. Hyvä mieli välittyy päiviin tuon radiokanavan kautta.

Muutama minuutti sitten enkuista iskeytyi radioaaltojen välityksellä tämä Kinky Boots -biisi tajuntaani:



Arvatkaas vaan tuliko siitä heti lempparibiisi. JOO! Nyt on toinenkin kenkäbiisi (These boots are made for walking:in lisäksi), joka saa hymyilemään.

Tässä mielentilassa on hyvä aloittaa viikonlopun vietto. Nokka on tänään kohden Hämeenlinnaa ja Hi-Fly Rangers bändin levynjulkkarikeikkaa.

Aurinkoista viikonloppua!

Ps. Jos 60-luku ja MOD-tyyli inspiroi. Käy kurkkaamassa Pinterest-kansiotani. Siellä on sitä ihka aitoa menneen ajan tunnelmaa.

3 Mar 2013

Pientä puffausta!


Ihania tuotteita on kiva kuvailla.Tässä muutamia otoksia, joita olen luonut Somia Living:in FB-sivuston markkinointikuviksi. Laitan ne tänne myös nähtäville (työnäytteinä), kun varsinainen valokuvaus-sivusto on vasta päänsisällä kehitteillä.

Inspiroivaa viikkoa toivotellen

Carita







 













2 Mar 2013

Ihana ajatus



Tästä ajatuksesta mie tykkään. Asenne on kohdillaan. Aamianen on päivän tärkeimpiä aterioita ja siitäkin voi tehdä jännittävän seikkailun. Löysin jokin aika sitten Brunssipartio-sivuston, josta löytyy hyviä vinkkejä ja suosituksia herkullisia aamuhetkiin.




Hyvää viikkistä!


20 Feb 2013

Uffaffaa on ilo auttaa!




Viime viikolla piipahdin töiden jälkeen muutamassa Helsingin ytimessä sijaitsevassa UFF-liikkeessä. En ollut pitkään aikaan vieraillut ko. ketjun putiikeissa. Ilahduin positiivisesti UFF:in uudistuneesta ilmeestä ja siitä miten tuotteet oli jaettu rekkeihin väreittäin ja jopa osastoittain. Sehän helpottaa suunnattomasti "ylläri löytöjen" hankintoja, kun suurinpiirtein tietää minnepäin hyllyjen välissä suuntaa. Useinkaanhan ei tiedä ennakkoon minkälainen ylläri odottaa noutajaansa, kun on kyse second hand-shoppailusta. Sehän se tälläisestä toiminnasta niin jännää tekeekin. Saalistus, löytämisen riemu ja usein myös tuotteen edullisuus.

Mulla oli tällä kertaa tähtäimessä hankkia uusiin Go Go-Bootseihin MOD-tyylinen laukku ja sellainen sitten löytyikin. Kiva mustavalkoruudullinen pieni olkalaukku tuleviin rientoihin ja miksei myös arkeen. Uusin second hand-laukkuni jäi vielä kaupan ikkunaan roikkumaan somistusnuken käteen. Näyteikkunasta ei saa suoraan tavaroita mukaan vaan on odoteltava kunnes ikkuna saa uuden ilmeen.

Ihan tyhjin käsin en kaupasta lähtenyt. Kuvassa oleva mekkonen (Petra Design, Sweden) sujahti kassiin. Ei ollut hinnalla pilattu. Maksoi 12 eur ja siitä summasta osa menee erilaisiin kehitysyhteistyöprojekteihin UFF:in toimesta.  

On ilo auttaa, ostamalla jotain persoonallista! Jäi hyvä mieli.

Hyvänmielen tuulta lähettelen myös sulle!

15 Feb 2013

Kustom Kulture Show 2013



Helsingin Kaapelitehtaalla kromi kiiltelee ja rokki raikaa lavalla tänään. Huomennakin voi vielä käydä ihastelemassa upeita biilejä ja motskareita. Mikäli viikonlopun suunnitelmat ovat vielä avoinna ja kustom kulttuuri kiinnostaa niin tuo tapahtuma on ihan "must see"-juttu.

Tapahtuman järjestäjän PlatuArt:in Marco Plantingin tapahtuman esittelyvideo avaa enemmän mitä tänä viikonloppuna show:ssa on tarjolla.


Linkki löytyi BajaHill:in nettiartikkelista.

Vroom!


SoMia Livingin avajaiset


Keski-Uusimaan lehti-ilmoitus 16.2.13  

Pientä puffausta! SoMia Living lifestyle-liikkeen avajaiset ovat huomenna. Aukioloaika on poikkeuksellisesti pidempi klo 10-16.

Käykää tutustumassa, jos olette Tuusulassa päin liikenteessä.

Kivaa viikkistä!

14 Feb 2013

Friendship is...

(unknown)

...Unconditional love. Happy Friendship Day!
Let's take care of each others (everyday) !

12 Feb 2013

Are you ready boots?


Are you ready boots? Start walkin'!



Nancy Sinatran biisi These boots are made for walking on yksi lemppareistani. Kuuntelen sitä monasti aamuisin töissä, kun herättelen itseäni uuteen päivään. Siinä on sitä jotain. Villiä naisenergiaa. Ja nyt mulla on ihan omat Go Go-bootsit kaapissa odottamassa keväisempiä kelejä. Ihanan naisellinen olotila. Nyt taisi alkaa kevätaika mun mielessä.

These boots are made for walking, and that's just what they'll do! Kipin kapin kohden kevättä.

11 Feb 2013

SoMia Living




Blogin takana on ollut puuhakasta, vaikka se ei valitettavasti tänne ruutuun saakka ole näkynyt. Olen touhuillut Retrock-asiakkaan SoMia Livingin kanssa yhteistyössä tiiviisti. Lopputuloksena on grafiikkaa ja valokuvia. Onnistumisen tunteita ja hyvää mieltä. Molemmin puolin. Kaupan omistajattaren kanssa on ollut ilo työskennellä. On aina mahtavaa olla mukana toteuttamassa unelmia. Siinä sivussa myös oma sielu lyö intohimon kipinää, luovaan työhön ja uuden luomiseen.

Uusi lifestyle-kauppa avaa ovensa Hyrylän keskustassa ensi lauantaina 16.2. klo 10 osoitteessa Koskenmäenpolku 4, 04300 Tuusula. Käykää tutustumassa ihanien tuotteiden kauppaan.

Ihanaa viikkoa siulle!

Ps. Tähän loppuun vielä muutama kuvamaistiainen SoMia Livingin tuotteista.






5 Feb 2013

Valokuvaelokuva





Museotyöntekijän salat paljastava VALOKUVAELOKUVA on Suomen Valokuvatataiteen museon -sivuilta napattu. Mielenkiintoinen lyhytelokuva valokuvan voimasta.

Valoisat hetket lisääntyvät ulkona. Siitä saa ihanasti voimaa arkiseen aherrukseen.

Iloa ja tsemppiä kaikille loppuviikkoon!

20 Jan 2013

Unikuvia ja kuvausta

Mimmi staffi lomapäikkäreillä

Shhhh! Täällä nukutaan. Tai ainakin viime viikko meni uneliaissa merkeissä Lapin loman jälkeen. Lähipiirissä jyllännyt flunssapöpö kaatoi meikäläisen myös petiin katselemaan unikuvia ja viime päivät on ollut hiljaista kun huopatossutehtaassa. Ei sen puoleen, ääneni on tällä hetkellä kuin variksella. Ei sitä raakkumista jaksa kauaa kuunnella.

Paluu normiarkeen alkaa huomenna. Työpäivän jälkeen pääsen koulunpenkille ihastelemaan  opiskelukavereiden ottamia kuvia. Omat koulutehtäväotokset kävin eilen kuvaamassa opiskeluystäväni Anun kanssa Hämeenlinnassa. Meillä oli ilo käyttää Taidekasarmin valokuvausstudiota härpäkkeineen. Saimme tallennettua kunnon valaistuksessa tuotekuvia mm. Anun suunnittelemista Mikkeli -tarjottimista (kuva alla on Muutos Toiseen -liikkeen näyteikkunasta).


Kuva: Anu Leinonen

Studiosession jälkeen kävin ottamassa ihanan mallini kanssa vintage-henkisiä talviurheilukuvia Hämeenlinnan Olympiapuiston miljöössä.



Toimeton viikko päättyi suht toimeliaisiin puuhiin, vaikka varoen on vielä edettävä uuteen viikkon.

Sydäntalven aika on tässä ja nyt. Nautitaan luonnon lumisesta kauneudesta sekä saapuvasta valosta, auringon energiasta.

Hyvää viikkoa ja reippaita ulkoiluhetkiä!

6 Jan 2013

Good news!

Good news (for me anyway)! I'm on a holiday and the days are getting longer. I just had a look of  local forecast here in Lapland: Sunrise today at 11:31. Sunset today at 13:23. Length of day is 1 h 52 min.


Towards the light!

Ps. Yesterday I sat next to the Santa Claus and I felt like kid again. Exciting times!rday I sat next to  and I felt !

4 Jan 2013

Taitelilijavieras Caj Bremer


Kuuntelin työnlomassa valokuvaaja, akateemikko Caj Bremerin haastattelun. Mielenkiintoista kuunneltavaa valokuvaajan työstä ennen vanhaan.

Taiteilijavieraana on tänään valokuvaaja, akateemikko Caj Bremer. Hän on tehnyt yli nelikymmenvuotisen uran lehtikuvaajana, muun muassa Viikkosanomien maineikkaana kuvareportterina. Caj Bremer on ollut suomalaisen kuvajournalismin keskeinen hahmo, monesti palkittu uranuurtaja, ja hänen valokuvansa ovat olleet esikuvina monille nuoremmille lehtikuvaajille. "Valokuvan salaisuus ei ole optiikassa tai filmimateriaalissa, vaan valokuvaajan korvien välissä", sanoo Caj Bremer. Ohjelman on toimittanut Jukka Mikkola (Teksti on kopio YLE:n sivuilta)

Kuunneltavissa seuraavassa linkissä http://areena.yle.fi/radio/1514520

3 Jan 2013

Missä mennään?

Kuvittaja: E.H.Shepard

Pitkät pyhät ovat sekoittaneet pään niin, etten ole tällä viikolla ollut ihan kartalla mikä päivä on menossa. Eilen löysin tuon kuva-ajatuksen Nalle-Puh:in ja Nasun keskustelusta. Se kuvastaa hyvin tulevaa lomaviikkoani, jolloin ei ole niin väliä mikä päivä on menossa. Jotakuinkin jokainen päivä elämässä pitää mennä noin (ainakin ajatuksen tasolla). Tässä hetkessä ja päivässä on hyvä olla. Ei se niin kyllä oikeassa elämässä mene, mutta voihan siihen pyrkiä. Pienen pienet potutukset saa päästä pyyhkäistyä paremmilla ajatuksilla. Tästäkin päivästä voi tehdä suosikkipäivän.

Ystäväni Eloveena on tehnyt uudenvuodenlupaksen. Pitää huolta itsestään ja muistaa kehua itseään silloin kun se on aiheellista. Se on oiva ohjenuora (kiitos siitä!) ja muistutus siitä miten tärkeää on olla unohtamatta parasta kaveriaan, jonka kanssa jakaa aikansa 24/7. Itseään pitää myös muistaa helliä ja hoivata.

Mikä susta tekee mainion tänään?