Viileetä

Porvoon Vanhan kaupunginosan kadulta napattu otos

Hrrrrrr! Tulipas tänne blogiin viileetä uudistuneen ilmeen myötä. Veikkaan, että taustakuva menee uusiksi melko pikaisesti. Riittää kun tuolla ulkosalla on kalsaa ja lunta tuiskuaa. Tosin, säätilat ei mua haittaa. Kylmyys vaan hidastaa ja kangistaa hieman menoa näin talviaikaan. Sehän on vain hyvästä. Luonnollista tahdin hidastamista.

Joulun alla meillä kotona poltellaan paljon kynttilöitä ja katsellaan kun parvekkeen lyhdyt valaisevat lähiympäristöä. Viime viikkoina olen opetellut nauttimaan talven tuomasta sisäisestä rauhasta. Tunteesta, ettei aina tarvitse lähteä jonnekkin. Voi vain olla ja nauttia pimeästä ajasta. Rauhoittua ja kuunnella omia ajatuksia. Kysellä itseltään hiljaisuudessa elämää suurempia kysymyksiä.

Jokin aika sitten jouduin kesämökillä lomaillessani  tilanteeseen, jossa konkreettisesti tajusin miten hyvin kaupunkilaisilla on asiat. Hyvin harvoin täällä isolla kirkolla sähköt katkeavat tunneiksi tai päiväkausiksi. Lomani aikana suomen yli pyyhkäisi oikein kunnon lumimyräkkä ja mökillä sähköt katosivat muutamaan otteeseen. Ulkohuussissa käyminen oli  haastavaa. Kylmä viima puhalsi pöntönreiästä ylös niin tehokkaasti, ettei tarvinnut jäädä sinne istuskelemaan ja ihastelemaan maisemia avoinaisesta huussin ovesta. Mua pelotti myös ulkona pimeässä liikkuminen. Pikkuhiljaa siihen kyllä tottui ja tuli jännä, turvallinen olo. Aivan kun olisi kävellyt sellaisessa lasten lelussa, lumihiutalepallon sisällä.

Kaukana valosaasteesta lumimyräkän keskellä tapahtui myös pään sisäinen valaistuminen. Tällä hetkellä en halua kotiin koristukseksi keinotekoisia jouluvaloja tai ylipäätään mitään muovisia bling bling -palloja ympärilleni. Mun tämän hetkisessä mielentilassa aidot koristeet, kynttilänvalo ja kuusenoksien tuoksu tekevät tunnelman riittävän jouluiseksi.

Joulu on mielentila, ei päivämäärä. Otan siis rauhallisesti valmistelut ja nautin hetkistä sekä aidosta läsnäolon meiningistä läheisteni parissa.

Mukavaa joulunalusviikkoa!