Kuva on Pelastakaa Lapset Ry:n sähköisestä kortista.
Hei sinä siellä ruudun takana.
Olet saanut lahjan, joka täyttää lapsen toiveen
Päivä tukiperheessä
Lahjallasi lapsi voi viettää päivän tukiperheensä luona.
Suomessa on noin 17 000 lasta, jotka eivät voi asua omien vanhempiensa luona. Monen perheen hajoaminen voitaisiin välttää, jos perheet saisivat apua ajoissa. Tukiperhetoiminta on yksi tapa auttaa perhettä jo ennen kuin ongelmat ovat kasvaneet niin suuriksi, että lapset joudutaan ottamaan huostaan.
Pelastakaa Lasten tukiperheet auttavat vaikeaan tilanteeseen joutunutta perhettä selviytymään ja jaksamaan vaikeiden aikojen yli. Tukea tarvitsevia perheitä ovat esimerkiksi yksinhuoltajaperheet ja perheet,
joissa joku perheenjäsenistä on sairastunut vakavasti.
Tukiperheen luona lapsi saa iloita ja nauttia huolettomista hetkistä turvallisessa ympäristössä. Samalla hän saa mahdollisuuden kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi.
Tällä hetkellä 842 lasta jonottaa tukiperhettä elämäänsä.
Joulun sininen rauha, tähtien helminauha! Kuusi hangella hohtaa, mielen jouluun johtaa.
|
hieno lahja! upeeta että on ihmisiä jotka välittää! Hyvää Joulua Retrock! t. Lets go
ReplyDeleteHyvää Uutta Vuotta let's go, pian nähdään! Tervetuloa suomeen.
Delete