Opiskelukaverini oli löytänyt mielestäni hyvän ajatelman valokuvaamisessa kehittymisen vaiheista. Ilolla jaa tekstin kaikille "valolla piirtämistä" harrastaville.
Ajatuksia valokuvaamisesta:
"Ensimmäinen vaihe: “Valokuvaaja on keräilijä, jonka mielenkiinnon kohteena ovat kamerat ja objektiivit. Usein hänellä on erinomaiset välineet ja lisätarvikkeet. Hän on valokuvaustarvikeliikkeitten toiveasiakas, sillä hän ei pidä hallussaan samaa kameraa kovinkaan pitkään. Hän palaa aina vaihtamaan sen uusimpaan malliin. Hän ‘kokeilee’ yhtä mittaa kameroita ja objektiiveja, mutta ei koskaan edisty niin paljon, että ryhtysi valokuvaamaan.”
Toinen vaihe: “Valokuvaajan mielenkiinto kohdistuu kuvan laatuun. Hän omistaa hienot välineet ja käyttää niitä myös. Hänen päähuomionsa on kiinnittynyt työn laatuun, ja aihe on sivuseikka. Hän puhuu mielellään rakeista, sävyasteikoista ja herkkyysasteista ja ostaa hartaan kunnioittavasti uusinta hienoraekehitettä, heti kun se... ilmestyy markkinoille. Hän toivoo saavuttavansa sellaisen täydellisyyden, että voi tehdä ‘rakeettoman’ 40×50cm suurennoksen Leica-negatiivistä (pinnakkaisvedos liimattuna sirosti vasempaan alakulmaan)”
Kolmas vaihe: Sisäinen pakko tai vaisto on kohottanut valokuvaajan maalarin tai kirjailijan tasolle. Hänen huomionsa ei kiinnity kameraan, vaan hänelle on tärkeintä kuvaaminen. Voitte nähdä hänen kuvaavan vanhalla kuluneella Leicalla – vuoden 1932 mallia – mutta hänen kuvansa ehkä asetetaan näytteille. Hänen ‘tekniikkansa’ voi usein näyttää epävarmalta, mutta hänen vilpittömyydestään ei voi erehtyä. Jos valokuvaaja todella tietää, mitä hän tahtoo – vaikka ei aina tietäisikään miten sen voisi saavuttaa – löytää hän ahkerasti työskentelemällä oman ilmaisutapansa.
Andreas Feininger – Hyvä valokuvaaja • 1957
"Ensimmäinen vaihe: “Valokuvaaja on keräilijä, jonka mielenkiinnon kohteena ovat kamerat ja objektiivit. Usein hänellä on erinomaiset välineet ja lisätarvikkeet. Hän on valokuvaustarvikeliikkeitten toiveasiakas, sillä hän ei pidä hallussaan samaa kameraa kovinkaan pitkään. Hän palaa aina vaihtamaan sen uusimpaan malliin. Hän ‘kokeilee’ yhtä mittaa kameroita ja objektiiveja, mutta ei koskaan edisty niin paljon, että ryhtysi valokuvaamaan.”
Toinen vaihe: “Valokuvaajan mielenkiinto kohdistuu kuvan laatuun. Hän omistaa hienot välineet ja käyttää niitä myös. Hänen päähuomionsa on kiinnittynyt työn laatuun, ja aihe on sivuseikka. Hän puhuu mielellään rakeista, sävyasteikoista ja herkkyysasteista ja ostaa hartaan kunnioittavasti uusinta hienoraekehitettä, heti kun se... ilmestyy markkinoille. Hän toivoo saavuttavansa sellaisen täydellisyyden, että voi tehdä ‘rakeettoman’ 40×50cm suurennoksen Leica-negatiivistä (pinnakkaisvedos liimattuna sirosti vasempaan alakulmaan)”
Kolmas vaihe: Sisäinen pakko tai vaisto on kohottanut valokuvaajan maalarin tai kirjailijan tasolle. Hänen huomionsa ei kiinnity kameraan, vaan hänelle on tärkeintä kuvaaminen. Voitte nähdä hänen kuvaavan vanhalla kuluneella Leicalla – vuoden 1932 mallia – mutta hänen kuvansa ehkä asetetaan näytteille. Hänen ‘tekniikkansa’ voi usein näyttää epävarmalta, mutta hänen vilpittömyydestään ei voi erehtyä. Jos valokuvaaja todella tietää, mitä hän tahtoo – vaikka ei aina tietäisikään miten sen voisi saavuttaa – löytää hän ahkerasti työskentelemällä oman ilmaisutapansa.
Andreas Feininger – Hyvä valokuvaaja • 1957
(lähde: http://www.bulbbi.com/diary/)
No comments:
Post a Comment