20 Sept 2012

Sirkuselämää




Meidän lenkkipolulle oli tänään ilmestynyt iso este. Sirkus Finlandia on saapunut kaupunkiin pariksi päiväksi, Järvenpään sirkuskentälle. Tavanomaisesta ulkoilusta muodostui hauska tirkistelyleikki.
Kävelin karvaisten kavereideni (koirien) kanssa niin lähelle asuntovaunuja kuin vain rohkenin. Ihastelin näkemiäni hetkiä. Sirkuslaisia arkisissa toimissaan. Yhdessä vaunussa nainen pesi pyykkiä, pihalla mies lapioi hevosen lantaa ja joku puisteli vaunun ovelta peittoja.
Sirkuslaisten elämäntavassa on jotain mikä mua viehättää. Kulkurinvereni vetää usein maailmalle ja sirkusseurueen mukana kulkeminen on mielikuvissani jännittävän eksoottista. Sisäisen Peppi Pitkätossuni tekee mieli karata kulkueen mukaan. Hej då! Sula hopsula hej sula hopsansaa!
Uuden kokeminen ja vapauden tunne on varmasti se mikä sirkustyöläisiä viehättää. Elämäntapatyö, jossa työkavereista muodostuu tiivis perhe. Yhteisö, joka elää omanlaistansa "mustalaiselämää". Erilaista ja antoisaa, niin kuvittelen. Mikäli työtä vertaa tavalliseen toimistotyöhön. Sirkuksessa saa kokea aitoja kohtaamisia. Työympäristö on täynnä visualisuutta ja mystiikkaa.
Palaan huomenillalla kameroineni takaisin kentälle tirkistelemään sekä kuuntelemaan posetiivin soitantaa. Ehkä tapaan siellä mystisen sirkustirehtöörin. Tiedättehän sen tyypin, jolla on viikset vahattu ylöspäin kippuralle. Voisin kysyä häneltä, että tulisko musta hyvä klovni? Sellanen valokuvaava klovni. 
Opin tällä viikolla koulussa, että henkilövalokuvauksessa 95% on psykologiaa ja 5% valokuvausta. Klovnin roolissa on varmasti helppo lähestyä kuvattavia lapsia ja miksei myös aikuisia. Punainen irtonenä multa jo löytyy ja merimies pellehattu. Muutoin voin sitten olla oma itseni. Hurraa! Olen selkeästi oikealla opiskelupolulla. Henkilökuvaus on haastavaa ja sillä osa-alueella haluan kehittyä.
Mikä susta tulee isona tai oletko jo kenties unelmiesi ammatissa? Mielelläni kuulisin haaveistasi.
Antoisaa tulevaa viikonloppua ja muistakaa tirkistely(tarkkailu) on usein avartavaa! Sellaista se valokuvauskin on, tirkistelyä linssin läpi :)


4 comments:

  1. Ihana sirkusjuttu! :) Tuli hyvä mieli! Ja miksikäs ei, kuvaaja sirkuspelle olisi mielenkiintoinen pesti, ainakin toviksi.

    Petra

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Petruska. Voidaan joskus kokeilla sun murusten kaa miten Pelle -nenu toimii. Ihania hetkiä sinne äippälomalle <3

      Delete
  2. et sitten lähtenyt kuitenkaan sirkustirehtöörin matkaan?

    ReplyDelete