2 Oct 2011

Kassi-Alman kätköt

Tallin kätköistä löytyi kaikennäköisiä laukkuja
 

Terveisiä autotallista!

Aikatauluton viikonloppu on ollut varsin puuhakas. Ulkoilun ja koiraelämän lomassa olen viettänyt suuren osan ajasta säkkien ja jemmattujen aarteiden (lue kirpputoreilta hamstrattujen löytöjen) keskellä autotallissa. Olo on nyt onnellinen ja pölyinen. Köh!

Löysin monta unohduksissa ollutta tavaraa ja kapistusta uudelleen käyttöön. Iso osa tavaramäärästä lähti tänään paikalliselle Helmi-itsepalvelukirpputorille myyntiin. Tervemenoa vaan ostoksille. Pöytä numero 106 on katettu kaikella kivalla sunnuntaihin 9.10.11 saakka. Käyn viikon aikana lisäilemässä pöydän antia.

Pölyisenä ja hieman pottuuntuneenakin vallitsevan tallikaaoksen keskellä oli aikaa miettiä, että mihin on kadonnut järjestys tallista? Ja syyllinen sekasortoon löytyi hyvinkin läheltä. "Minä itte"-puuhanainen on ollut lomalla viimeiset pari vuotta tallin suhteen. Paikka näyttää nyt enemmänkin varastolta, kuin viihtyisältä työtilalta. Kupla on myös jouduttu siirtämään talviunille toiseen vuokratalliin roinien keskeltä.

Ensimmäinen kesä tallissa

Asiaan tulee nyt muutos, kun sain alkuun tämän työtilan raivausbuumin. Elokuussa aloitettu kirppiskamojen (ja sitähän riittää) peseminen, silittäminen ja hinnoittelu myyntikuntoon on yllättävän aikaa vievää. Mietinkin, että onkohan muilla emännillä samanlaisia jemmoja? Entä olenko ainoa, jolla on vaikeuksia luopua tavaroista?

Lähiystäväni Eloveena on ihailtavan järjestelmällinen ja aikaansaava. Olen hänen Rinsessallista-bloginsa vakiseuraaja ja toivon itse löytäväni sisäisen marttani vielä jonain päivänä. Toki teen asioita, mutta olen ehkä enemmänkin hetken lapsi. Inspiraatiota ja intoa löytyy enemmän kuin malttia saattaa vaikkapa aloitettu virkkaustyö loppuun. Samoin käy usein leipomusten kanssa. Muffinsseja olen leiponut muutaman kerran ilman kohotusainetta. Ohos! No eipä hätää. Lähipiiristä löytyy onneksi pari ammattilaisleipuria, veljen vaimo ja ystäväni Jaana, joka päivittelee ahkerasti reseptejä Kakkupuoti-blogiin. Tarvittaessa voin tilata herkkuja heiltä. On onnekasta, että ystäväpiiristä löytyy erilaisia taitoja omaavia ihmisiä. Kaikkea ei tarvitse osata tehdä itse ja uusia taitoja voi oppia muiden inspiroimana.

Talli tuparipäivän aattona
Tikru talviunilla
No niin, projekti aloitettu ja käynnissä. Nyt mun on opittava luopumaan, jotta saan sen mistä on haaveilen. Vanhat kassit kiertoon Kassi-Alman kätköistä. Kirpputorituloilla voin rahoittaa aarrekarttani Secto-valaisimen hankinnan. Keittiöpöydän yläpuolella roikkuva Octo jo huutelee sitä kaverikseen.

Valoa pimeyteen ja valoisia ajatuksia alkavaan viikkoon!

4 comments:

  1. oih ja punastus :). toi "sisäinen martta" sai suun isoon virneeseen! menestyksekästä myyntiä ja nurkkien siivoutumista, toivottavasti saat kantaa sectosi uuteen unelmiesi taloon! koska on tuparit?

    ReplyDelete
  2. Sitä minäkin toivon :) monta mutkaa vielä matkassa, mutta mennään mutkat suoriksi asenteella eteenpäin.

    ReplyDelete
  3. Mie haluun ton Bugin! Milloin voin tulla hakee?

    ReplyDelete
  4. Höpö, Tikru huilii nyt, talviunilla :)

    ReplyDelete