21 Oct 2012

Hyviä unia ja unelmia


Unelmien kirja ja HelmiDelin herkullinen koru

Viime yönä tein unessani vimmatusti ristipistotöitä. Kävin jopa ostamassa lisää lankaa tuotoksiini, jotka olivat tatuointi aiheisia. Erityisesti jäi mieleen ihanasti kiiltelevä kullanvärinen lanka.

Herättyäni googlailin mitä uneni käsitöiden tekemisestä mahtaa tarkoitaa. Hakusanoilla "neula unessa" löytyi seuraavanlainen selitys: kauniin ristipistotyön tekeminen kertoo kuinka elämässä saa aikaa hyvää ja kaunista. Langalle en sitten löytänyt helposti selitystä. Kyseessä voi olla elämänlanka.
Melkoista glamour -elämää taitaa olla luvassa tuon yöllisen "filmin" perusteella. Onneksi en sentään pistellyt unissani neulalla VooDoo -nukkea ja nähnyt punaista lankaa solmussa.

Viime aikoina olen ilokseni päässyt luomaan hyvää ja kaunista asiakkaille Retrock -putiikin kautta. Tällä hetkellä on työn alla uusi visuaalinen elämys, joka tuottaa mielihyvää. Olotila heijastuu varmasti uniin saakka.

Tuntuu kivalta kun saa toteuttaa itseään ja luoda uutta. Omista pienistä unelmista tulee pikkuhiljaa totta. Tie unelmiin ei ole ollut suorin ja siloiteltu (eikä ole sitä vieläkään), mutta se että jaksaa uskoa itseensä ja tavoitteisiin kuplii sisäkautta ulos parhaina päivinä. Usko antaa voimia myös niinä päivinä kun tuntuu siltä, että koko maailma näyttää keskisormea. Synkkinä hetkinä selailen unelmieni kirjaa.

Kirjassa on kuvia, sanoja ja ajatuksia. Sisältö ei ole vain materialistisia toiveita vaan enemmänkin henkisiä iloja ja tavoitteita. Hyvän energian kirja, joka muistuttaa mua siitä, että niihin asioihin keskittyessäni saan hyviä fiiliksiä.

Tänään on ollut eräänlainen unelmien päivä. Takana on lepoa, hyvät unet ja unelmallista toimintaa. Kyläilyä samettiverkkareissa, veljenpoikien kanssa vietettyä aikaa ja oleilua. Ei tämän elämän sen ihmeellisempää tarvitse olla.

Venytel tualis semmottos,
et pää menee taakse ja kattelet maailmaa ylösalasi.
Hiukka hianon näköst.
Ei iloseks tulemiseks enemppä tarvita.

Tuollee tuumailee Heli Laaksonenkin (pätkä runosta Naise elämää?).

Hyviä unia ja unelmia myös sinulle!


4 comments:

  1. ihana koru. värikäs! mustaan syksyyn väriä. voi hyvin !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti, koru on HelmiDelin tuotekuvauksista, jotka järjestin omassa kotikeittiössä Kenwood yleiskoneen vieressä. Voi hyvin siekin .)

      Delete
  2. hyvänmielenbloggaus, joka toi hyvän mielen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kivaa ja kiitti. Hyvänmielen kirjoitus syntyi hyvistä unista ja riittävästä levosta.

      Delete